tiistai 4. maaliskuuta 2014

Collien piippailun eri asteet

Tämä päivä menikin migreenin kourissa, heti kun kotia pääsin alkoi sahalaita vilkkumaan näkökentässä :( Kaikesta huolimatta on pakko hehkuttaa kuinka ihana collie minulla on.

Eilen käytiin taas toko-treeneissä. Nyt oli kolmas kerta, ja ensimmäisillä kerroilla päälimmäinen ajatus on ollut: "missä tässä koirassa on mute-nappi?" Jaska on niin innoissaan, että sitä mölyä sitten piisaa. On minulla-on-tylsää-piippailua, tehdään jotain-ölinää, huvikseen-kitinää, ja niin edes päin. Luulen, että jokainen collien omistaja/sellaisen tunteva tietään tämän tyylisen älämölön. Siinä sitten jo vähän emäntäkin ärtyy, kun piippailu tuntuu syövän kontaktiakin.
Eilen koin sitten läjän ahaa-elämyksiä :) Toko-treenit pidetään suhteellisen pienessä sisätilassa, joten oman tunnin vuoroa odotellaan ulkosalla. Yleensä tässä vaiheessa se mölinä alkaa, varsinkin kun kurssikavereitakin on ympärillä. Kyllähän eilenkin alkoi se piippailu, mutta sitten huomasin, että koira vilkuilee minua koko ajan. Välinpitämättömyyttä ja kieltämistä on kokeiltu, mitäs jos kokeilenkin innostamista. Niinpä sitten innostin Jaskaa pitämään sitä innostunutta älämölöä leikkimällä. Ihan en ehtiny narupalloa kaivaa esiin, kun meidän tunti alkoikin jo, mutta hyvillä fiiliksillä mentiin.
Edellisillä tunneilla siis olen moittinut sitä kontaktin puutetta, joten viime viikolla aloin opettaa Jaskalle katso-käskyä. Istuin sen eteen, pidin namia toisessa kädessä, joka oli koiran edessä. Toisessa kädessä oli sitten palkintonamit ja naksutin. Jaska sai yrittää kaivella sitä yhtä namia toisesta kädestä, ja kun se lopulta luovutti ja katsoi minuun, naksautin ja annoin toisesta kädestä namin. Pikkuhiljaa Jaska oppikin että namin kaivelun sijaan kannatti katsoa minua. Sitten aloin liittää siihen katso-käskyä.
Toko-tunneilla on niitäkin hetkiä, kun käydään läpi uutta liikettä. Nämä ovat niitä tylsiä hetkiä, jolloin piippailu-kynnys usein ylittyy. Mutta tällä kertaa siinä samalla treenattiinkin katso-käskyä. Ja kun tuli aika harjoitella liikettä, kontakti olikin jo hyvä. Tätä jatketaan kyllä ehdottomasti toisillakin tunneilla :)
Seuruuta meidän pitäisi nyt harjoitella ahkerasti. Kyllä Jaska osaa, mutta heti lähdön jälkeen kontakti putoaa hetkeksi pois kun Jaska katselee muualle. Pitäisi malttaa ottaa askel kerrallaan :)

No joo, pitänee mennä tekemään routapaistille marinadia ja parantelemaan aina vain jylläävää migreeniä.

Pieni mölyapina/ahne possu/muurahaiskarhu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti